Kronologinen katsaus PPE-DE:n toimintaan - 1981-1990

1. tammikuuta 1981
Uusi askel kohti Euroopan unionia otettiin, kun Kreikasta tuli yhteisön kymmenes jäsen. Euroopan parlamentin jäsenten lukumääräksi tuli 434. Uusi demokratia -puolueen jäsenet liittyivät parlamenttiin sitoutumattomina (Euroopan parlamentin vaalit pidettiin Kreikassa 18. lokakuuta 1981).

2.-3. huhtikuuta 1981
Roomassa järjestettiin juhlatilaisuus Alcide de Gasperin syntymän satavuotispäivän kunniaksi paavi Johannes Paavali II:n läsnäollessa. De Gasperi oli uskonut intohimoisesti Euroopan yhdistymiseen. Hänen panoksensa Italian sodanjälkeiseen elpymiseen ja Euroopan yhteisön perustamiseen oli ollut merkittävä.

19. marraskuuta 1981
Italian ulkoministeri Emilio Colombo ja Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher esittivät Euroopan parlamentille laatimansa luonnoksen Euroopan yhtenäisasiakirjaksi.
"Vaadimme Euroopan yhdentymisen elvyttämistä, haluamme lisätä toimielinten valtaa ja parantaa päätöksentekoprosessia. Haluamme myös edistää ja laajentaa sitä käytännön prosessia, jolla luodaan pohja kymmenen valtiomme väliselle poliittiselle yhteistyölle. Kun yhteistyö saa tällä tavoin laajemmat puitteet ja ulottuu turvallisuusasioista kulttuuriin ja lainsäädäntöön, pääsemme lähemmäs Euroopan unionin perimmäisiä tavoitteita. Pääsemme näihin tavoitteisiin, kun käytämme joustavaa toimintamallia ja saamme vastavuoroista tukea poliittisilta, taloudellista ja sosiaalisilta tahoilta kultakin vuorollaan. Kun etenemme asteittain, voimme asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja saavuttaa ne." (Ote Emilio Colombon puheesta.)

23. joulukuuta 1981
Kreikkalaisen "Nea Demokratia" -puolueen edustajat liittyivät PPE:hen, ja ryhmän jäsenten lukumääräksi tuli 117.

20. tammikuuta 1982
Paolo Barbista tuli Euroopan parlamentin PPE-ryhmän uusi puheenjohtaja.

30. kesäkuuta 1982
Neuvosto, komissio ja parlamentti sopivat talousarviomenettelystä. Neuvoston ja komission puheenjohtajat ja parlamentin puhemies allekirjoittivat sopimuksen, jossa määriteltiin toimielinten toimivalta yhteisön talousarviota koskevissa asioissa.

15. syyskuuta 1982
Parlamentti nosti kanteen neuvostoa vastaan ratkaisun tekemisen laiminlyönnistä (EY:n perustamissopimuksen 175 artikla), koska neuvosto oli laiminlyönyt yhteisen liikennepolitiikan laatimisen. Tuomioistuimen 22. toukokuuta 1985 antama päätös tulkittiin yleisesti parlamentin voitoksi.

6.-8. joulukuuta 1982
PPE:n neljäs puoluekokous pidettiin Pariisissa teemana: "rauhan vakiinnuttaminen - vapauden säilyttäminen - Euroopan yhdistyminen". Kokouksessa hyväksyttiin useita päätöslauselmia, jotka koskivat muun muassa talous- ja sosiaalipolitiikkaa, kehityspolitiikkaa, rauhanturvapolitiikkaa ja PPE:n institutionaalista strategiaa. Leo Tindemans valittiin uudelleen PPE:n puheenjohtajaksi.

1983
EUCD:n (Roomassa toiminut) sihteeristö ja PPE:n sihteeristö yhdistettiin Brysselissä. Giulio Andreotti (Italian DC) valittiin EUCD:n puheenjohtajaksi. Thomas Jansen nimitettiin PPE:n ja EUCD:n pääsihteeriksi. Kreikkalainen Nea Demokratia liittyi PPE:hen ja EUCD:hen.

14. helmikuuta 1984
Euroopan parlamentti hyväksyi PPE-ryhmän voimakkaasti tukemana sopimusluonnoksen Euroopan unionin perustamisesta ("Spinellin sopimuksen").


24. huhtikuuta 1984
PPE:n viides puoluekokous pidettiin Roomassa. Kokouksessa hyväksyttiin PPE-ryhmän toimintasuunnitelma parlamentin vaalikaudelle 1984-1989: Euroopan yhdistäminen rauhan, vapauden ja oikeuden turvaamiseksi.

10.-13. kesäkuuta 1984
Euroopan parlamentin välittömät vaalit pidettiin toisen kerran. PPE-ryhmän jäsenpuolueet saivat 110 paikkaa. Keskimääräinen äänestysprosentti oli 61.

24. heinäkuuta 1984
Ranskan entinen pääministeri, kristillisdemokraatti Pierre Pflimlin valittiin Euroopan parlamentin puhemieheksi.

1985
Piet Bukman (Alankomaiden CDA) valittiin PPE:n puheenjohtajaksi. Hänestä tuli PPE:n perustamisesta lähtien puheenjohtajana olleen Leo Tindemansin seuraaja. Emilio Colombo (Italian DC) valittiin EUCD:n puheenjohtajaksi.

14. kesäkuuta 1985
Komissio esitteli ehdotuksensa ("Cockfieldin valkoinen kirja") Euroopan yhtenäismarkkinoiden vuoden 1992 loppuun mennessä suunnitellun toteuttamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Kaksi viikkoa myöhemmin Milanossa pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa päätettiin ryhtyä järjestämään hallitustenvälistä konferenssia. Konferenssissa oli määrä keskustella perussopimuksiin tehtävistä muutoksista, joilla oli tarkoitus nopeuttaa päätöksentekoa ja lisätä Euroopan parlamentin toimivaltaa.

1. tammikuuta 1986
Portugali ja Espanja liittyivät Euroopan yhteisöön.
Parlamentissa oli nyt 518 jäsentä, joista 60 oli Espanjasta ja 24 Portugalista. Portugalilainen CDS, espanjalainen Unión de Centro Democrático (UCD), katalonialainen Unió de Centro Democràtica de Catalunya (UDC) ja baskilainen Partido Nacionalista Vasco (PNV) liittyivät PPE-ryhmään. PPE-ryhmään liittyi 9 uutta parlamentin jäsentä, ja sen jäsenmäärä kasvoi 118:een. Maaliskuussa 1986 ranskalainen Euroopan parlamentin jäsen liittyi ryhmään, minkä jälkeen ryhmän jäseniä oli 119.

17.-18. helmikuuta 1986
Euroopan yhtenäisasiakirja allekirjoitettiin Luxemburgissa. Siinä laajennetaan määräenemmistöpäätöksiä etenkin sisämarkkinatoimenpiteiden osalta, otetaan käyttöön Euroopan parlamentin kuulemisen mahdollistava uusi kahden käsittelyn menettely ja yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa tehtäviä sopimuksia koskeva hyväksyntämenettely sekä tehdään parannuksia ulkopolitiikan koordinointijärjestelmään.

10.-12. huhtikuuta 1986
PPE:n kuudes puoluekokous Haagissa teemana "PPE:n 10. vuosipäivä - kohti kansalaisten Eurooppaa". Kokouksessa hyväksyttiin ympäristöä ja elämänlaatua, työllisyyttä ja taloutta koskevat päätöslauselmat sekä PPE:n ihmisoikeusjulistus.

1987
Jacques Santer valittiin PPE:n puheenjohtajaksi.

20. tammikuuta 1987
Brittiläisten konservatiivisten Euroopan parlamentin jäsenten johtaja Lordi Plumb valittiin Euroopan parlamentin puhemieheksi.

1. heinäkuuta 1987
Euroopan yhtenäisasiakirja tuli voimaan.
Tästä lähtien PPE-ryhmä alkoi tehdä jonkinasteista yhteistyötä sosialistisen ryhmän kanssa antaakseen parlamentille mahdollisuuden muodostaa tarvittavat enemmistöt ja osallistua täysimittaisesti yhteistoimintamenettelyyn.

26. lokakuuta 1987
Länsi-Euroopan unionin Euroopan turvallisuutta koskeva toimintasuunnitelma hyväksyttiin Haagissa, mikä merkitsi WEU:n paluuta Naton eurooppalaiseksi komponentiksi.

7.-8. marraskuuta 1988
PPE:n seitsemäs puoluekokous pidettiin Luxemburgissa teemana "PPE - luotettava ja toimiva puolue kansalaisia varten". Euroopan parlamentin kolmatta vaalikautta 1989-1994 varten laadittu toimintasuunnitelma "Kansalaisten puolesta" hyväksyttiin.

15.-18. kesäkuuta 1989
Euroopan parlamentin välittömät vaalit pidettiin kolmannen kerran.
Keskimääräinen äänestysprosentti oli 58,5 prosenttia. PPE-ryhmän jäsenpuolueet (mukaan lukien espanjalainen Partido Popular, joka siirtyi konservatiiveista PPE-ryhmään) saivat 122 paikkaa.

17. heinäkuuta 1989
Itävalta haki yhteisön jäsenyyttä.

18. lokakuuta 1989
PPE-ryhmä perusti Euroopan kristillisdemokraattien yhteistyösäätiön (vuodesta 1994 Robert Schuman -säätiö).

9. marraskuuta 1989
Berliinin muurin murtuminen oli merkki Saksan kahtiajaon päättymisestä (Saksojen yhdistyminen virallistettiin 3. lokakuuta 1990).

10. toukokuuta 1990
Belgian entinen pääministeri Wilfried Martens valittiin PPE:n puheenjohtajaksi.

19. kesäkuuta 1990
Benelux-maat, Ranska ja Saksan liittotasavalta allekirjoittivat sopimuksen, jolla saatettiin voimaan vuoden 1985 Schengenin sopimus rajavalvonnan keventämisestä sopimusvaltioiden välisillä sisärajoilla.

1. heinäkuuta 1990
Ruotsi haki yhteisön jäsenyyttä.

3. heinäkuuta 1990
Kypros haki yhteisön jäsenyyttä.

16. heinäkuuta 1990
Malta haki yhteisön jäsenyyttä.

15.-16. marraskuuta 1990
PPE:n kahdeksas puoluekokous pidettiin Dublinissa teemana "Demokraattinen liittovaltion perustuslaki Euroopan unionille". Kokouksessa annettiin Euroopan unionin perustuslakia koskeva julkilausuma.

10. joulukuuta 1990
Eurooppa-neuvostossa päästiin yksimielisyyteen Euroopan unionista tehdystä sopimuksesta (Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992).