![]() |
![]() |
|||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||
|
|
PuheetMEP Hans-Gert Poetteringin puheenvuoro (PPE-DE, Saksa), Euroopan parlamentin EPP-ED-ryhmän puheenjohtaja Keskiviikko 26. lokakuuta 2005 Seuraavan Eurooppa-neuvoston epävirallisen kokouksen valmistelu Hans-Gert Poettering, PPE-DE-ryhmän puolesta. – (DE) Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa komission puheenjohtaja, hyvät kollegat: puhuttelen teitä, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, tarkoituksellisesti näin enkä "pääministerinä". Vaikka pääministerinä hoidattekin nyt Euroopan unionin puheenjohtajan tehtävää, teidän tehtävänne ei kuitenkaan ole puolustaa ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan etuja vaan koko Euroopan etuja, ja me arvioimme teitä sen mukaan, miten tässä onnistutte tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. (Suosionosoituksia) Tämä keskustelu käydään oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Huomenna te sekä valtioiden tai hallitusten päämiehet kokoonnutte palatsissa – heidän arvolleen sopivassa – ylellisessä ympäristössä. Toivotaan, ettei Henrik VIII:n nimi ole huono enne ja ettei sillä ole turmiollinen vaikutus unionin tulevaisuuteen. Arvoisa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, vaikka yleisesti tiedetäänkin, ettette te pääministerinä eikä teidän puolueenne kuulu minun – meidän – poliittiseen perheeseeni, arvostan suuresti sitä, että olette tänään täällä Euroopan parlamentissa Euroopan kansalaisten edustajien luona. Huomenna tapaavat sitten valtioiden ja hallitusten päämiehet, ja näin tapahtumat etenevät oikeassa järjestyksessä: ensin Euroopan parlamentti Strasbourgissa ja sen jälkeen Hampton Courtin palatsi Lontoon laitamilla. (Suosionosoituksia) Arvoisa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, toivotamme teille menestystä luottamuksen palauttamisessa 25 valtion ja hallituksen päämiehen keskuuteen. Teidän läsnäolonne tänään todellakin auttaa rakentamaan luottamusta, sillä kaikki kolme unionin toimielintä ovat täällä edustettuina. Totean myös arvostaen, että huomenna Euroopan parlamentin puhemies on paikalla koko päivän, ja sekin on uutta. Tulevaisuudessa olisi pidettävä selvänä asiana, että Euroopan parlamentin puhemies osallistuu kaikkiin Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Mikäli voitte tehdä tästä perinteen, mikä olisi perusteltua, se on hyväksi Euroopan demokratialle. Toivottavasti onnistutte tekemään huomenna selväksi, että haluamme saada aikaan vahvan Euroopan unionin yhtenäisessä maailmassa. Tarkoitan sitä, että emme saa erottaa Eurooppaa muusta maailmasta; päinvastoin, Euroopan on autettava ratkaisemaan maailman suuria ongelmia. Yksi asia on kuitenkin selvä: ilman Euroopan unionia emme pystyisi selvittämään mitään näistä suurista ongelmista. Euroopan unioni ei ehkä ole ratkaisu kaikkiin suuriin ongelmiin, mutta emme pysty ratkaisemaan niistä yhtään ilman eurooppalaisten yhteisiä ponnistuksia Euroopan unionissa. Globaalistuminen ei koske ainoastaan taloutta, vaikka siitä kaikki puhuvatkin. Tietenkin globaalistuminen on taloudellinen prosessi, mutta pohjimmiltaan kysymys on siitä, että elämme kaikki samassa maailmassa, ja se asettaa haasteita – jotka ovat sekä älyllisiä, moraalisia, kulttuurisia, poliittisia että tietenkin myös taloudellisia. Mikäli globalisaatiota käsitellään oikein, siinä on jotain hyvin myönteistä. Kaiken sen taustalla, mitä olemme ja mitä teemme, vaikuttavat ihmisoikeudet ja ihmisarvo. Kuuban ja Kiinan kansantasavallan kaltaiset maat eivät enää tulevaisuudessa voi todeta, että se, mitä ne tekevät ihmisoikeuksien suhteen – sikäli kuin ne ylipäätään tekevät jotain – on vain ja ainoastaan maan sisäinen asia. Päinvastoin globaalistuminen merkitsee ihmisarvoa kaikille maapallon ihmisille, olivatpa he yhdysvaltalaisia, eurooppalaisia, kiinalaisia tai kuubalaisia. Ihmisarvo kuuluu kaikille. Sekin on osa globaalistumista. (Suosionosoituksia) Nykyisin kaikki liittyy kaikkeen. Tänä aamuna eräs kollegani kertoi, että komissio, joka jo nyt tekee hyvää työtä WTO:n kanssa, voisi aivan hyvin osallistua enemmän järjestön komiteoiden työskentelyyn. Minun tehtäväni ei ole arvioida tätä, mutta näin minulle kerrottiin. Totta puhuen WTO:n toiminnassa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan taloudesta, ja haluaisin selventää väitettäni esimerkin avulla. Olen käynyt monta kertaa Marokossa. Kun kävelee marokkolaisen kaupungin kaduilla, näkee paljon nuoria, mikä on tietysti erittäin hyvä asia. Jos näiltä nuorilta marokkolaisilta kuitenkin evätään mahdollisuudet ja jos emme avaa markkinoitamme edes maataloustuotteille – tämä olisi toteutettava tietenkin vähitellen eikä yhdessä yössä – näillä nuorilla ei ole mahdollisuuksia omassa maassaan, ja he tulevat kolkuttamaan Euroopan unionin ovelle, kuten he nyt tekevät Ceutassa ja Melillassa. Tämän vuoksi maailmankaupasta tehdyssä sopimuksessa on ennen kaikkea kysymys inhimillisistä eikä vain taloudellisista näkökohdista, ja niitä käsitellessämme meidän on suhtauduttava vakavasti poliittiseen ja moraaliseen vastuuseemme. (Suosionosoituksia, välihuutoja) Nyt käydään keskustelua rahastosta, ja ryhmäni ehdottaa, että harkitsemme sitä vielä hyvin tarkasti. Vuosia sitten, kun työskentelin alueiden komiteassa, teräsalalla oli käynnissä rakenneuudistus, jossa unioni oli apuna – se ei antanut tukea toiminnan jatkamiseen vaan koulutustoimenpiteisiin. On tietenkin mahdollista, että sääntelyn purkamisen ja globalisaation seurauksena vaikeuksiin joutuneilla aloilla tehtäisiin jotain vastaavaa niin, että näitä varoja käytettäisiin uudelleenkoulutusohjelmiin. Tähän tarkoitettuja varoja on kuitenkin jo olemassa Euroopan aluekehitysrahastossa, minkä vuoksi pyydän harkitsemaan tätä vaihtoehtoa vielä uudelleen ja tarkemmin. On selvää, että tarvitaan joustavia työmarkkinoita. Myös byrokratiaa on vähennettävä. Arvoisa komission puheenjohtaja, kiitos hyvästä ehdotuksesta tämän toteuttamiseksi. Arvoisa pääministeri, pyydän teiltä – ei pääministerinä vaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana – että päätittepä mitä tahansa, ette tekisi huomenna mitään lopullisia päätöksiä. Mitä päätöksiä sitten aiottekaan tehdä esimerkiksi työryhmissä, teidän on otettava komissio mukaan päätöksentekoon. Emme salli sitä, että Euroopan tulevaisuudesta päätetään hallitusten välisessä menettelyssä, vaan haluamme, että unionin toimielimet otetaan mukaan koko unionin kehittämistä koskevaan prosessiin. (DE) Valitettavasti puheaikani on lopussa. Olette taitava viestijä – kaikki tietävät sen. Mikäli puheenjohtajakautenne tulokset vuoden 2005 lopussa ovat yhtä laadukkaita kuin viestintätaitonne, olemme erittäin tyytyväisiä. Annamme lopullisen vastauksemme joulukuussa tai tammikuussa. Toivotan teille menestystä, sillä teidän menestymisenne merkitsee menestystä meille kaikille. (Suosionosoituksia) |
|
||||||||||||||||||||||||