Puheet

MEP Jean Spautzin puheenvuoro (PPE-DE, Luxemburg),
Euroopan parlamentissa
Keskiviikko 9. maaliskuuta 2005

Eurooppa-neuvoston valmistelu (Bryssel, 22. ja 23. maaliskuuta 2005)



Spautz (PPE-DE). – (LU) Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, vaikka viikon alussa pidetyssä Ecofin-kokouksessa ei vieläkään ratkaistu sitä, miten vakauden perusteita on arvioitava tulevaisuudessa, toivon hartaasti, että valtiovarainministerit pääsevät yhteisymmärrykseen ennen Eurooppa-neuvostoa.

Olen omasta puolestani edelleen vakuuttunut siitä, ettei vakaus- ja kasvusopimuksen perustaa saa vesittää. Nykyiset raja-arvot – jotka ovat uuden velan osalta 3 prosenttia ja vanhan velan osalta 60 prosenttia bruttokansantuotteesta – ovat siinä määrin kietoutuneet euron vaihtokurssiin, että ne on säilytettävä, jos aiomme pitää yhtenäisvaluutan vakaana ja vahvana. Sopimuksen perustekijöihin kuuluu myös se, että valtion talousarviota on käsiteltävä kokonaisuutena, kun perusteiden täyttämistä arvioidaan. Sen lisäksi, että tästä säädetään yleisessä varainkäyttölaissa, myös terve järki edellyttää sitä. Yhtä kokonaista talousarviota ei voida arvioida tietyt menoluokat mukaan lukien ja toisaalta niitä ilman. Siksi me emme saa joutua tilanteeseen, jossa joidenkin jäsenvaltioiden erityisen raskaiksi katsomat menoluokat jätetään huomiotta selvitettäessä, missä määrin vakausperusteita on noudatettu.

Määrätäänhän sopimuksessa – jossa on siis merkittävä kasvua koskeva osa – mahdollisuudesta arvioida jäsenvaltion talousarviota tulkinnanvaraisesti sen mukaan, mikä on maan kulloinenkin vaihe taloudellisessa syklissä. Tämän vuoksi nykyiset menettelyt on säilytettävä ja samalla tehtävä niiden yksityiskohtainen kulku ja seuraukset riippuviksi talousarviopolitiikan todellisuudesta. Kuten totesin parlamentille muutama viikko sitten, tämä johtuu siitä, että sopimusta kutsutaan "vakaus- ja kasvusopimukseksi" ja ettei liiallisen vakauden saa antaa haitata kasvua, jota olisi pikemminkin edistettävä.

Ecofin-neuvosto on luetellut mahdollisia tapoja arvioida nykyistä tarkkapiirteisemmin kansallisvaltioiden toimia vakauden saavuttamiseksi. Toivon hartaasti, että osa niistä muodostuu avaintekijöiksi, joiden perusteella pääsemme yhteisymmärrykseen ennen 22. ja 23. maaliskuuta pidettävää huippukokousta.

Haluan sanoa vielä erään toisen asian Lissabonin strategiasta. Sen ensimmäisen puoliskon lopulla saadut, pettymyksen aiheuttaneet tulokset johtuvat pohjimmiltaan liian hajanaisista tavoitteista. Mikäli haluamme saada kouriintuntuvia tuloksia viiden vuoden kuluttua, meidän on keskityttävä muutamaan keskeiseen tavoitteeseen. Kannatankin lähestymistapaa, joka perustuu tähänastista laajemmin kansallisvaltioiden vastuuseen Lissabonin vaatimusten täytäntöönpanijoina. Näin saadaan aikaan jonkinlaista kilpailua "parhaista käytännöistä". Niistä voi seurata pelkkää hyvää strategian yleisen onnistumisen kannalta. Vastedes meidän pitäisi välttää puhumista suulla suuremmalla, jollemme ole ehdottoman varmoja siitä, että lupauksemme myös käytännössä toteutuvat.